Ultrassa todettiin useita pentuja molemmissa kohdunsarvissa. Kyllä Alma on varsin tiineeltä vaikuttanutkin. Pentuprojektista kiinnostuneiden kannattaa seurata pentublogia, jota päivitän yhdessä Sirpan kanssa. Pennut syntyvät loppiaisen aikoihin tammikuun alussa. Ihanaa!
5.11. Alma astutettu Tompalla
Cefeus Wauhti-Tom "Tomppa" astui Alman 4.11. juoksun 15. päivänä aamulla ja illalla, sekä 5.11. aamulla ja illalla. Pari on jäänyt kaikilla kerroilla nalkkiin 15-20 minuutiksi. Pariskunta on viettänyt jo useamman päivän aikaa yhdessä leikkien villisti ja välillä lepäillen.
Jos olet kiinnostunut aktiivisesta harrastuskelpiestä, ota yhteyttä Alman omistajaan! Lisätietoja Ahmakulman sivuilta ja sähköpostitse ahmakulman.kennel (at) elisanet.fi
21.10. Alman juoksu alkoi!
Joten astutus puuhiin päästään noin parin viikon päästä...
18.10. TOKO Huittinen, EVL II-tulos
Tuomarina Tiina Heino. Moni liike meni ihan nappiin, ikävästi hyppy ja tunnari nollille. Nyt oli asenne kohdallaan, tehtiin rennosti ja iloisesti.
Paikalla istuminen 10, paikallamakuu 10, seuraaminen 9, idari 9,5, luoksetulo 9, ruutu 10, ohjattu 10, hyppy 0 (heitin ihan kamalan vinoon ja lähelle, olisi pitänyt uusia), tunnari 0 (toi oman mutta koski väärään), kaukot 7,5.
Pisteitä 241,4 ja 1. sija.
Varsinkin ruudun ja ohjatun 10 lämmitti kovasti, oli tosi kivaa kehässä!
11.9. Terveet silmät ja polvet!
Alma kävi virallisessa silmä- ja polvitarkastuksessa. Almalla todettiin olevan terveet polvet ja silmät! Todettiin hitunen persistoivaa pupillaarimembraania molemmissa silmissä. Kyse on sikiökautisesta jäänteestä, eikä sillä ole vaikutusta koiran tai jälkeläisten terveyteen tai näköön. Odotushuoneessa Alma ihastutti kanssaihmisiä niin paljon, että sai lapsilta piirustuksia!
12.7. TOKO Lahti, EVL III-tulos
Kävimme Alman kanssa kokeessa, tavoitteena oli saada tehtyä kaikki liikkeet ja harjoitella rentoa asennetta. Alkukoe meni hermoillessa, mutta toinen liikesatsi meni varsin hyvin ja molemmat olimme jo lähes samassa iskussa kuin treeneissä. Lisää Alman TOKO-sivulla.
4.7. Toko Ikaalinen
Aloitimme kisaamisen erikoisvoittajaluokassa. Ei mennyt putkeen, ryhmäliikkeiden jälkeen nousi punainen kortti.
26.6. Yökisa
Kisailtiin Linan kanssa oman seuran kisoissa 2.05 yöllä. Tuomarina oli Anne Viitanen. Voitimme luokan tuloksella 5 rv, aika -4,66. Puomilla kosahti taas, mutta muuten rata meni hyvin ja sain koiran oikeisiin putkenpäihin, mikä oli tavoitteemme tällä radalla.
19.6. Linalle voittonolla juhannuskisoista!!!
Lina aloitti uransa 3-luokkassa mahtavasti voittamalla agilitykisan Tuorlan juhannuskisoissa, tuomarina Leena Rantamäki-Lahtinen. Olimme kilpailuissa koko juhannuksen. Perjantaina hyppyradalta tuli 10 kun kaksi rimaa tippui. Loppukisat menivät HYLlyjä napsiessa ja kontakteja treenatessa. Ohjauksellisesti Lina oli kyllä aikas magea koko viikonlopun. Kiva avaus meidän kisakaudelle!
30.5. Alma kävi luonnetestissä ja valioitui!
Alman luonnetestin tuomareita Hauholla olivat Jorma Lankinen ja Kai Tarkka.
Toimintakyky +1 kohtuullinen
Terävyys +1 pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu +1 pieni
Taisteluhalu +2 kohtuullinen
Hermorakenne +1 hieman rauhaton
Temperamentti +1 erittäin vilkas
Kovuus +1 hieman pehmeä
Luoksepäästävyys +3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus +++ laukaisuvarma
Yhteensä: 140 pistettä
Sertit Almalla on kasassa, joten neidosta tuli Suomen muotovalio! Alma selvisi kokeesta hienosti, tuomari sanoi Alman olevan pehmeähkö, mutta reipas koira jollainen sopii kaikkeen harrastamiseen. Tuomari totesi kesken testin, että "Tuon kanssa ei varmasti ikinä tule olemaan tylsää". Got that right!
Täältälöytyy Savolaisen Ollin ottamia kuvia luonnetestistä, myös Veetistä ja Almasta.
Luonnetestin jälkeen Tainan mökillä: Lina, Alma, Vili ja Alman veli Veeti
23.5. Almalle läjä kymppejä Tampereella voittajaluokasta :)
Olimme Alman kanssa Ilkka Stenin tuomaroimassa tottelevaisuuskokeessa Tampereella. Oli hieno ilma ja kiva fiilis, tosin aluksi hiukan huolestutti kun Alma oli matalammassa vireessä kuin yleensä. Pari päivää mökillä kirmailua ja reissaamista on ehkä vähän vaikuttanut.. No koe meni kyllä varsin mallikkaasti! Oli mukava ja varma olo kehässä, ei mitään hösellystä liikkeiden väleissä.
Tulos mageat 312 pistettä, kunniapalkinto, VOI 1-tulos ja 1.sija!
Pistesarja: 10-9-10-10-10-10-10-10-9-10
Nousujohteisesti on siis kokeet menneet. Nyt siirrytään kisailemaan erikoisvoittajaluokassa. Kokeen jälkeen päästiin koirien kanssa Anulle ja viettämään iltaa mukavassa koiraporukassa! Mikä täydellinen päivä
9.5.2009 Suomen Bordercollieiden ja Australiankelpieiden TOKO-mestaruus koe Porvoossa (VOI)
Voittajaluokassa oli tuomarina Anne Nokelainen. Vaikka muuten on ollut aurinkoista, koepäivänä satoi ja satoi. Olosuhteet olivat veden ja tuulen vuoksi aika extremet. Alma kuitenkin oli tästä huolimatta kehässä varsin elämänmyönteinen hyönteinen ja klaarasi kokeen kivasti saaden tulokseksi 275 pistettä, VOI 1-tuloksen, oikeuden kilpailla erikoisvoittajaluokassa, ensimmäisen sijan ja voittajaluokan yhdistysmestaruuden.
Pistesarja: 9-9-10-9-10-5-9-8-7-9
Alman sisko Mila ohjaajansa Elinan kanssa aloitti TOKO-uransa samaisessa kokeessa, oikein hienosti ja iloisesti meni tumma ja tulinen Mila myös tokoa!
25.4. Tottelevaisuuskoe Inkoo
Osallistuimme Alman kanssa ensimmäistä kertaa voittaja-luokkaan, tuomarina oli Ilkka Sten. Yhteensä saimme 247 pojoa, II-tulos ja 1.sija.
Pistesarja: 9,5-9-10-0-6-10-8-10-8,5-9
4.-5.4. Pet Expo
Esiinnyimme Alman kanssa Pet Expossa messarissa Hurtan toiminnallisessa muotinäytöksessä ja koirakoulun koiratanssiesityksessä. Alma hiukan improvisoi ohjelmanumeroissaan, mutta hauskaa meillä ainakin oli!
Urheat koiratanssijat: Harmi, Kristiina ,Yael, Rousku, Karkku, Camilla, Wunjo, Sanna ja Alma
29.3. Lina agilityssa kolmosiin!!!
Olimme Linan kanssa Kirkkonummella agilitykilpailuissa, tuomarina Anne Savioja. Tavoitteena oli tehdä kunnolla radalla kontaktit, maksoi mitä maksoi. Rata oli muuten nopea ja hyvä, mutta kontakteilla vaadin Linan alasasti ja tässä meni paljon sekunteja. Saimme kuitenkin optimoitua ajankäyttömme, sillä meillä meni 0,07 sekuntia yliaikaa, mistä ei vielä tule virhepisteitä. Teimme luokan ainoan nollaradan, voitimme, Lina sai agilitysertifikaatin ja passituksen 3.-luokkaan! Oli hieno kisa, en ole ikinä ollut tyytyväisempi kisarataamme. Nyt vetäydymme treenaamaan kontakteja varmemmiksi..
21.-22.3. Latvian Voittaja 2009
Teimme Alman ja Linan kanssa retken Viron kautta Latviaan ystävien seurassa. Alma kilpaili reissulla kahden hylätyn radan verran agilitya ja molemmat koirat olivat näyttelyssä. Alma sai erinomaisen, oli ainoana rotunsa edustajana rotunsa paras, sai Latvian sertin ja cacibin ja Latvian Voittaja 2009 -tittelin! Pääsimme Alman kanssa siis myös pyörähtämään ryhmäkehässä. Lina sai tulokseksi valioluokasta erinomaisen, mutta ei muita palkintoja. Oli hieno matka!
14.3. Tampereen KV-näyttely
Alma sai Tampereen näyttelystä ERI:n, voitti avoimen luokan, oli parasnarttu 2. ja sai vara-cacibin. Arvostelu löytyy Alman näyttelyt-sivulta. Paikalla oli peräti 28 kelpietä!
18.1. Lahden ryhmänäyttely
Alma sai kolmannen sertinsä Lahden näyttelystä saaden tulokseksi ERI, AVO1, PN2, SERT. Tuomarina oli Elena Ruskovaara. Alman isä Kössi sai ERI:n. Myös Alman veli Veeti sai kolmannen sertinsä ja tulokseksi ERI, AVO1, PU2, SERT.